Hedelmiä ja salonkinaisia

Eilen kauppareissulla ostetut hedelmät makas pari tuntia pöydällä. Mietittiin, uskaltaako herkullisen makeilta tuoksuvia mangoja, banaaneja, appelsiineja ja omenoita maistaa vai tietääkö se seuraavan päivän viettoa vessan puolella. Ostettiin kyllä ainetta, jonka pitäisi ne desinfioida, mutta se haisi niin paljon kloorilta, että vähän epäilytti. Lopulta hedelmän- himo voitti ja annettiin hedelmille kloorikylpy. Se oli ehdottomasti sen arvoista. Pienen kloorisivumaun takaa paljastu makutaivas.

Tänään päivän ohjelma oli Jennan tukan letittäminen paikallisessa salongissa (huomatkaa hieno nimitys). Aikaa siihen meni lähes viisi tuntia, tulos oli upea, mutta ehkä vieläkin upeampaa oli viettää tuo viisi tuntia kampaamon naisten ja miesten kanssa jutellessa ja uusien swahilin kielisten lauseiden opettelemisessa. Samalla kun kolme kenialaista naista letitti Jennan päätä ja opetti meille uusia lausahduksia, lapset kirjotti meille ylös paikallisen laulun swahilin kielisiä sanoja vihkoon. Yksi kampaamon naisista halusi meidän etsivän itselleen suomalaisen poikaystävän. Kysyttäessä, minkätakia juuri suomalaisen miehen, surullinen vastaus kuului: hänen avulla pääsen täältä pois.

Meille on tullut jo tavaksi käydä iltateellä auringonlaskun aikaan kampuksen "hotellilla". Siellä on, jos nyt niin voi sanoa, hieman parempi taso kuin alueen muissa kahviloissa ja ruokaloissa, mutta myös hinnat on lähes tuplat. Suomalaisen näkökulmasta kuitenkin lähes naurettavan alhaiset. Kaksi kupillista ihanaa paikallista teetä ja iso kakun palaa maksaa 160 Kenian shillinkiä eli n. 2e. Papu- ja riisilounas kampuksen ruokalassa maksaa juoman kanssa 100 shillinkiä eli 1,25e. Ja sekin on paljon, paikalliset opiskelijat syövät mielellään ruokalassa, jossa lounasateria maksaa 15 shillinkiä, n. 2 centtiä.

Iltateellä on aikaa jutella päivän asioista ja vähän hassutellakin. Tässä meidän kolonialistinen Afrikkatiimi:

- Sanna

Maailman toisella puolen

"Äiti olen täällä maailman toisella puolen.
Isä älä huoli, kyllä pidän itsestä huolen."

Täällä ollaan! Täällä on juuri sellasta, kun voi kuvitella: punanen maa, sininen taivas, kirkas aurinko, ihanat ihmiset, upea luonto. Matka tänne oli pitkä ja uuvuttava ja matka Nairobista tänne kampukselle pimeässä vielä oudompi ja ehkä vähän kuumottava, mutta siitä selvittiin.

Saatiin huoneet, jossa nukutaan. Ne on pienia ja karuja, mutta alkaa jo tuntua kodilta.

Vessat on mitä on, mutta niihinkin alkaa tottua nopeesti. Myöskään suihkusta ei tule lämmintä vettä lainkaan, eli aamusuihkut on aika freesejä.

Ihmiset on täällä niiiin ihania. Ne pitää meistä huolen ja on ystävällisiä. Muutamassa päivässä niistä on tullu jo ihan ystäviä meille.

Koulu ei ole vielä alkanut, joten välillä käy aika tylsäksi. Mutta afrikkalainen ajantaju alkaa jo meihinkin tarttua eli täällä kaikki tapahtuu hitaasti, jos tapahtuu ollenkaan. Toisaalta se tuntuu ihan hyvältä.

Tänään päästiin ensimmäistä kertaa kampuksen muurien ulkopuolelle. Tää on iso kampus, joten täällä on paljon ihmisiä, kauppoja ja ravintoloita muurien sisäpuolellakin. Tänään käytiin isossa marketissa meidän saattajien kanssa matatuilla, paikallisilla pakettiauton tyylisillä, joissa on 15 penkkiä ja tuplasti ihmisiä.

Paikan nimi, jossa kävimme oli Kahawa. Meidän silmiin se näytti afrikkalaiselta slummilta, mutta paikallisten mukaan se on normaali paikka, missä opiskelijat asuvat. Kadut oli täynnä hiekkaa, mustia ihmisiä, savua, rampoja vuohia ja koiria, autoja, kojuja... En uskaltanu vielä valokuvata siellä, mutta ehkä joku päivä.

Me ollaan täällä paikallinen nähtävyys. Ollaan laskettu, että meidän lisäks ollaan nähty kaksi valkoihoista ihmistä. Joten ei ihme, että ihmiset pysäyttävät toimensa ja yksinkertaisesti tuijottavat. Lapset tervehtivät ja juoksevat kikattaen pois, kun me vastataan.

Elämä täällä sujuu hitaasti, mutta sujuu kuitenkin. Ensi viikolla alkaa koulu (ehkä), jolloin pitäisi alkaa jo olla jotain tekemistäkin. Ei malteta odottaa tanssitunteja, marimboja ja kuoroa!

Kwaheri! ( swahilia, suom. heihei)

- Sanna

Lähtökuopissa

Nyt se on sitten vihdoin tullut. Viimeinen päivä Suomessa. Tänä yönä noin yhden aikaan alkaa ensin pitkä ajomatka Helsinki-Vantaalle, josta matka jatkuu vieläkin pisempänä lentona kohti Nairobia. Kone lähtee sunnuntaiaamuna 7.40 ja perillä pitäisi olla pienen Lontoon välilaskun jälkeen Keniassa 21.00. Itse Kenyatta yliopiston musiikin laitoksen johtaja lupasi tulla hakemaan meidät kentältä. Saa nähdä koska, afrikkalaisilla kun on täysin eri aikakäsitys kuin meillä länsimaalaisilla, näin olemme kuulleet.

Fiilikset on ollu hyvin vaihtelevia, ilon tanssahteluista itkupuuskiin. Kuitenkin pääosin positiivisin mielin liikenteeseen lähdetään. Nyt on käyty läpi monet läksiäiset ja muutama lahjakin kerätty, vielä kiitos niistä :)

Pakkaaminen kävi pelottavan helposti. Rinkkaan jäi jopa tilaa, joten olen joko kehittynyt pakkaamisessa hurjasti tai unohtanut jotakin erittäin oleellista. Eniten tilaa repussa vievätkin matkakarkit ja lääkkeet, joita onkin naurettavan paljon.

Ja minä kun en edes sairasta juuri koskaan, edes matkoilla. Saa nähdä, pääsenkö tullista läpi näillä mömmöillä.

Kummallista, miten vähän ihminen tarvitsee kolmen ja puolen kuukaudenkin matkalle tavaraa.

Vielä viimeiset tunnit nautin Suomen antimista, kunnes matka kohti uutta mannerta alkaa. Kummitätini neuvoa noudattaen aion nauttia joka solullani joka hetkestä. Ensi kerran sitten Afrikan mantereelta lisää! (Jos, toivottavasti kun saadaan nettiyhteydet toimimaan)

Ikävä tulee, mutta jouluna nähdää, se on jo melkein ovella :)

- Sanna