Kulttuurierot

Sanomattakin on selvää, että Suomen ja Kenian välillä on kulttuurisia eroavaisuuksia. Reilun kuukauden täällä asumisen jälkeen monet asiat ovat tulleet tutuiksi ja moneen vieraaseenkin asiaan sopeutui jo ensimmäisten viikkojen kuluessa. Kuitenkin, vielä päivittäin törmää asioihin, jotka erottavat meidät niin rajusti tästä maailmasta, jossa nyt elämme.

Suurin ero, joka ilmenee joka päivä ja lähes joka hetki, on ihomme väri. Koskaan ennen ei ole tullut ajatelleeksi, miltä tuntuu olla erilainen ihonväriltään. Nyt sen tietää. Vaikkakin Kenia on joskus ollut brittien vallan alla ja kolonialistit ovat jättäneet arpia tähänkin maahan, rasismi valkoihoisia kohtaan ei sinänsä ole täällä mikään ongelma. Kuitenkin mekin törmäämme joka päivä suoranaiseen toljottamiseen jota harrastavat niin lapset kuin aikuisetkin ihmiset. Sana, mikä tuli tutuksi jo ensimmäisten päivien aikana on "mzungu" - valkoihoinen, jota kuulee ihmisten huutelevan jopa loukkaavasti. Onneksi useimmiten sitä kuitenkin huutelevat pienet lapset ihmeissään.

Raha ja varallisuus ovat myös täysin eri arvoisia täällä. Paikallisten, ja jopa koulukavereidemme silmissä me olemme upporikkaita länsimaalaisia, joilla on varaa kaikkeen, vaikka totuus on tietenkin toinen. Olemme opiskelijoita, jotka elävät täälläkin opintotuen ja apurahan turvin. Hävettää kuitenkin tällaisesta asiasta puhua ystäville, joilla ei ole välillä varaa maksaa kulkemista kaupunkiin, joka maksaa n. 0,50e.

Kaikesta huolimatta asuminen ja opiskeleminen täällä on jo hyvin kotoisaa ja luontevaa. En vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään.

Vielä muutama otos matkojen varrelta.

 

- Sanna

Arki

Arki alkaa saavuttaa näitäkin leveyspiirejä. Huomenna tulee kuukausi täyteen Afrikassa asumista, tuntuu hullulta. Maanantaina koulun pitäisi alkaa täydellä teholla, suht täydellä lukujärjestyksellä. Tiedossa on ainakin tanssitunteja, instrumenttitunteja, Kenian musiikin historiaa, eri heimojen tanssien ja musiikin tuntemusta ja esiintymiskurssi.

Koti-ikävä ei ole (vielä) iskenyt tajuntaan. Toki on ikävä ystäviä, perhettä ja sukulaisia, mutta eniten huomaa kaipaavansa muita, ei niin oleellisia asioita: imuria, mattoja, maitoa, sadetta, kynttilöitä, tuoreita vihanneksia (!), kynsilakkaa, villapaitoja, tapetteja, juustoa, untuvatäkkiä ja voileipiä. Kaikista eniten voileipiä. Antaisin mitä vain juustoruisleivästä.

Koulua on jäljellä (tai edessä) 2kk, mikä tuntuukin yhtäkkiä hurjan lyhyeltä ajalta. Sen jälkeen odottaa palkinto: kahden viikon unelmaloma Tansanian Sansibar-saarella, jota ei turhaan kutsuta paratiisisaareksi. Sitä ennen suunnitelmissa on vielä mm. Mombasa ja Uganda - ainakin. Kyllä tästä vielä seikkilu kehkeytyy.

Tänään vietettiin kunnon lauantain lomapäivää.

- Sanna

Avara luonto

Sitä on pienestä pitäen katsonut Avara Luonto -dokumentteja ja television kautta pällistellyt villieläinten arkea ja yhtäkkiä on itse keskellä sitä.

Tasankoa silminkantamattomiin, laumoittain laiduntavia kasvissyöjiä, petoeläimet sulattamassa saalista puskissa. Eläinten lannan ja puoliksi syötyjen raatojen haju sekottuu raikkaaseen savannin ilmaan. Ei sitä voi sanoin kuvata.

Matka savannille ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Sen piti kuuleman mukaan kestää n. 5 tuntia, pääsimme perille lähes 10 tunnin autossa istumisen jälkeen. Siinä matkalla auton jäähdytysjärjestelmä hajosi kaksi kertaa keskellä pieniä maaseutukyliä ja kerran Masai -heimon teinipojat olivat tukkineet tien ja kerjäsivät ( tai yrittivät ryöstää ) rahaa. Kun vihdoin saavuimme luonnonpuiston porttien läpi ja kerkesimme ihmetellä eläimiä kymmenisen minuuttia, auton rengas puhkesi keskellä norsulaumaa.

Seuraavana päivänä, juuri kun rengasrikosta sun muista oli selvitty, tuli lisää ongelmia. Olimme matkalla Tansanian rajalle, luonnonpuiston toiselle puolelle, kun kaksi safariautoa jäi jumiin metrin syvyiseen mutaan. Mutakuoppa oli ainut paikka, mistä autot pääsivät ylittämään joenuoman. Lopulta kaikki matkustajat ylittivät joenuoman jalan ja autot rullasivat tyhjillään mudan yli.

Kommelluksista kuitenkin selvittiin ja matka oli ikimuistoinen.

Facebookista löytyy lisää kuvia.

- Sanna

Sanna seikkailee safarilla

Huomenna alkaa kolmen päivän safarimatka klo 7.00 yliopiston porteilta ja jatkuu viiden tunnin automatkalla Masai Maran luonnonpuistoon!

Tänään saatiin ensimmäistä kertaa toiveita koulun alkamisesta: meille pidettiin soitinorientaatio, jossa valitsimme kaksi afrikkalaista soitinta. Syksyn jälkeen meidän pitäisi suorittaa näistä soittimista "loppututkinto". Itselleni mieleisiksi valikoitui kiringongo, marimban tyylinen ksylofoni ja sengenya-rummut, neljän rummun ryhmä, joilla soitetaan pääasiassa melodioita. Mielenkiinnolla odotan soittotunteja.

Sengenya drums

Kiringongo saa kyytiä

Toissapäivänä selvisi myös tapaus esiintyminen Tansanian presidentille. Afrikkatyyliin presidentti perui tulonsa viime viikolla, mutta päättikin saapua tänä tiistaina. Yliopiston kuoron tehtävänä oli laulaa tilaisuudessa Kenian ja Tansanian kansallislaulut, Kenyatta yliopiston hymni ja kongolainen kansanlaulu. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen päätimmekin noin puolta tuntia ennen keikkaa, että mekin aiomme laulaa konsertissa. Kerranhan sitä vain pääsee laulamaan Tansanian presidentille ja liudalle ministereitä. Esiintyminen meni yllättävän hyvin huomioonottaen sen, ettemme osanneet lauluista yhtäkään, puhumattakaan tanssiliikkeistä. Hyvä mieli ja leveä hymy upposi toivottavasti myös paikalla olleisiin televisiokameroihin ja toimittajiin.

Tytöt sai kuoropuvut

Lala salama! (= hyvää yötä swahiliksi)

- Sanna

Hakuna matata

Edelleen lakko viivästyttää koulun alkua ja päivät menee eteenpäin omalla painollaan. Viikonloppuna käytiin Nairobissa varaamassa ensimmäinen safarimatka tulevalle viikonlopulle yhteen Afrikan isoimmista kansallispuistoista Masai Maraan, jossa kuuluisan Big Fiven näkemisen lisäksi voi tutustua ikivanhan Masai-heimon kulttuuriin. Sitä odotellessa!

Päivien muuttumassa koko ajan kuumemmiksi me vietetään aikaamme kampusalueella ja läheisessä kylässä Kahawassa ystävien luona kyläillen. Afrikan auringon alla on aina jotain uutta tekemistä ja näkemistä, eilen päästiin ensimmäistä kertaa Masai marketille (ei nimestään huolimatta liity kansallispuistoon tai heimoon mitenkään), joka pullisteli ihanista afrikkalaisista koruista, vaatteista, soittimista, kengistä ja laukuista. Tiukan tinkimisen ja yli-innokkaiden myyjien häätämisen jälkeen mukaan tarttui jo muutamat aarteet. Eikä ne varmasti jää viimeisiksi. Lounaalla kokeiltiin uusia paikallisia makuelämyksiä: kokonaista tilapia-kalaa ja palan painikkeeksi lehmän mahalaukkua, njams.

Lisää tarinoita tuonnempana taas.

Kotimaisemaa Kahawasta

- Sanna

Lakkoilua ja sähkökatkoksia

Koulu ei ole alkanut - vieläkään. Sitä hidastaa entisestään tällä viikolla alkanut maanlaajuinen opettajien lakko. Näitä voi olla vielä lisää, koska ensi vuoden alussa alkavat vaalit, joissa valitaan Keniaan uusi hallitus ja nyt eri ammattijärjestöt pyrkivät saamaan uudelta hallitukselta lisää rahaa. Saa siis nähdä, miten käy meidän koulunkäynnin. Kampuksella voi aika käydä välillä pitkäksi, mutta onneksi pääsemme nyt viikonloppuna käymään Nairobissa ja ensi viikolla ehkäpä jo safarille!

Eilen koimme ensimmäiset sähkökatkokset. Suureksi helpotukseksi ne kestivät vain n. 10-15min kerrallaan, joten hengenhätää ei tullut. Taskulamppu ja hyvät jutut, muuta ei tarvittu.

Nyt on tullut kirjoiteltua vähän harvemmin, kun täällä ei juuri tapahdu kummempia. Lisää tekstiä sitten viikonlopun jälkeen.

Tässä vielä lemppariasiani Afrikassa, punainen maa.

- Sanna

Sunnuntai kirkossa

Kenia on hyvin uskonnollinen maa. Meiltä kysyttiin käydäänkö kirkossa ja kun vastattiin, että harvemmin, ihmettely oli suuri. Eilen illalla ystävämme soitti ja ilmoitti (huom. ilmoitti), että meidät haetaan aamulla kirkkoon. Mikäs siinä, lähdimme kirkkoon iloisin ja uteliain mielin.

Kirkossa käynnin jälkeen en lainkaan ihmettele, että se on täällä jokaviikkoinen tapa. Ihmiset lauloivat, tanssivat, taputtivat, jotkut itkivät - kaikki oli sallittua.

Messu kesti yli kaksi tuntia, mutta suurin osa siitä oli laulua ja tanssia. Kaikki lauloivat.

Hieno kokemus. Huomenna pitäisi koulun alkaa. Kysyimme ystäviltämme, mihin aikaan meidän pitäisi olla koululla, vastaus kuului: anytime is ok. Täällä ei turhaa stressata.Aion ehdottomasti ottaa kenialaisen elämänasenteen mukaan kotiin, turha stressata, turha miettiä tulevaa. Sillä pärjää jo pitkälle.

- Sanna

Survivors in Nairobi

Ekaa kertaa kaupungissa. Huh. Oltiin kuultu, että Nairobi on suurkaupunki, siellä on ihmisiä, autoja, ruuhkaa ja vilinää, mutta tohon ei voinu varautua. Neuvo kuuluu, että Nairobissa ei voi pysähtyä miettimään, missä on tai mihin on menossa.  Siellä on mentävä, katse on pidettävä eteenpäin ja ignoorata kaikki muu. Sitä se oli, selviytymistä joka hetki. Koko ajan oli tiedostettava, kuka kävelee edellä, kuka takana, kuka sivuilla. Onneksi meillä oli taas saattajat mukana, seurattiin niitä niin sokeana, että itseasiassa kaupungista ei juuri jäänyt mitään mieleen.

Syy, miksi Nairobiin lähdettiin, oli se, että kampuksella ei ole mitään tekemistä viikonloppuisin ja meidän ystävät lupasi viedä meitä johonkin, jossa saisi nähdä luontoa ja eläimiä. Nairobista lähdettiin matatuilla vielä eteenpäin ja päädyttiin hyvin hienon näköiseen luonnonpuistoon. Hienon näköisellä tarkoitan turisteille tarkoitettua, siistiä, turvallista.Puisto oli pieni pettymys, maksoi maltaita ja eläimet olivat pienen pienissä häkeissä, joihin hyvin rikkaat paikalliset ja turistit kurkistelivat pienistä rei'istä. No, nähtiinpä ainakin leijona, gebardi, krokoja,  virtahepo, sarvikuono ja albiino seeproja.

Kampukselle takaisin tultaessa kiiruhdettiin heti syömään, oltiin koko päivä menty aamiaisen voimalla ja päiväntasaajan aurinko meinasi viedä itse kunkin voimat. Illallispaikassamme, kampuksen "hotellilla" oli paikalliset häät meineillään ja juhlivaa kansaa ei näyttänyt haittaavan se, että me söimme häähumun keskellä. Varsinkin lapset olivat innoissaan, tulivat kättelemään, esittäytymään ja poseeraamaan kameralle.

Huomisen päivän suunnitelma kuuluu näin: nyrkkipyykkiä kylmällä vedellä. Saa nähdä, kuinka puhdasta tulee :D

- Sanna