Kisumu

Tytöt päätti taas lähteä reissaamaan. Tällä kertaa kohteena oli satamakaupunki Victoria-järven rannalla - Kisumu.

Matkaan lähdettiin tuttuun tapaan Nairobin aamuruuhkasta pitkänmatkan bussilla, joka tällä kertaa yllätti mukavuudellaan, mutta lähes 7 tunnin istuminen alkoi kyllä kuluttamaan istumalihaksia ja kärsivällisyyttä.

Luovuutta käytössä bussimatkalla

Bussimatkan uuvuttamana iltapalalla

Illansuussa saavuimme paikan päälle ja löysimme majapaikaksemme reissaajan tarpeet täyttävän hostellin kaupungin liepeiltä. Löytyi hyttysverkot, sängyt ja aamupalat, mutta kieltämättä ihmetytti kun vesihanan aukaistessa valot himmentyivät ja lopulta sähköt menivätkin kokonaan poikki. Mutta se kuuluu asiaan.

Koska Ugandan puolella Victoria-järven saarireissut jäivät välistä, halusimme kovasti päästä näkemään ne edes Kenian puolelta. Harhailimme tuk tuk-kyydillä ja löysimme paikan, josta internetin mukaan saisi lauttakyydin Ndere-saarella sijaitsevaan luonnonpuistoon. Intoa täynnä suunnistimme sisälle toimistoon, josta löysimme paikan omistajat unisena aamupalalta. Saarikyytiä kysyessä saimme vastaukseksi hervotonta naurua ja kehoituksen katsoa "järvelle". Se, mikä sivusilmällä katsoen näytti jalkapallokentältä tai maissipellolta, olikin maailman toiseksi suurin Victoria-"järvi".

Victoria-"järvi"

Lautta saarille

Pettyneinä jäimme juomaan aamuteetä intialaistaustaisten heppujen kanssa ja saimme kuulla, että n. tunnin ajomatkan päässä järvi on vielä suht koht selvä ja mahdollisuutta olisi päästä jopa saarille asti. Yllättävän ystävälliset vieraat tarjosivat omat moottoripyöräkuskinsa meille käyttöön seuraavaksi päiväksi.

Samalla kuulimme surullisen järven kohtalon: tehtaat ja rannoilla asuvat ihmiset syytävät yötä päivää jätevesiä suoraan järveen, jonka tila ei kiinnosta ketään. Niin surullista kuin se onkin, kenialaiset eivät tee asioille mitään, joista he eivät itse hyödy nyt ja heti, joten järven tulevaisuus näyttää hyvin synkältä. Ja tämä tarina siis suoraan itse kenialaisen suusta.

Aamulla (kuskien ollessa tuttuun tapaan yli tunnin myöhässä) lähdimme hurjapäisenä ajamaan kohti tuntematonta.

 Noin kolmenkymmenen kilometrin ja hyyyyvin puutuneen takamuksen jälkeen tienvarressa oli kyltti "Ndere-Islands 14km". Matka jatkui vielä 14km pitkin hiekkatietä, jolla salakavalien kuoppien ja kivien lisäksi väistelimme tuon tuosta aaseja, paimenia lehmälaumoineen ja pikku lapsia mzungu-huutoineen. Perille päästyämme odotukset oli kovat, mutta valitettavasti saimme taas pettyä. Pitkän tivauksen jälkeen tingimme "luonnonpuiston" sisäänpääsymaksun opiskelijahinnaksi, mutta paikallinen venekuski (joka hikipäissään juoksi paikalle kuullessaan, että joku oli eksynyt sinne asti ja halusi vielä päästä saarelle) pyysi naurettavaa ylihintaa ajelusta veneellä, joka selvästikään ei ollut vihreiden kasvien perusteella laiturista toviin mihinkään liikkunut.

Epätoivoista äyskäröintiä

Päätimme kuitenkin lähteä veneretkelle, olimmehan tosissaan niinki pitkälle tulleet. Päällimmäiseksi ajelusta jäi mieleen järven hälyttävä tila, josta kukaan ei ollut kiinnostunut. Kuskimme olisi halunnut jättää meidät saarelle, jossa internetin mukaan voi nähdä krokotiileja ja virtahepoja, mutta kiireisen kuskin mukaan "ei siellä mitään vaarallista ole".

Tähän se olisi meidät jättänyt. Tiedä sitten, miten...

Tunnelma katossa

Loppujen lopuksi käskimme kuskin kääntyä takaisin ja viedä meidät rantaan. Saarelle ei päässyt ja rannat olivat niin tiheään kasvaneet, että sama kuin olisi kasvihuoneeseen kurkistanut. Uskolliset moottoripyöräkuskimme odottivat meitä ja lähdimme nälkäisinä ja haikein mielin takaisin pomppuisalle tielle.

Kisumun reissu ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan ja aamulla lähdimmekin hyvin väsyneenä ja hiljaisena takaisin kohti Nairobia ja viimeisiä kouluviikkoja. Kaikeksi onneksi edes yksi toiveemme täyttyi: saimme vihdoinkin sitä tuoretta kalaa, joka oli kaiken sen matkustamisen ja kärvstelyiden arvoista!

Tilapia-vonkale, namnam!

Huomenna alkaa viimeinen opiskeluviikko ennen tenttejä. Vähiin käy!

- Sanna