Nyt on puolen välin kärsimykset kärsitty ja iloisin mielin
porhalletaan eteenpäin.
Varoitan etukäteen, nyt tulee sitten tekstiä! Eli rento
asento ja nautinnollisia lukuhetkiä :)
Viime viikolla päätimme repäistä ja lähteä yöbussilla rajan
yli Ugandaan. Rajan ylityksestä olimme kuulleet huhuja, mutta totta puhuen kun
bussi neljän aikaan aamuyöstä pysähtyi, ylitti rajan tyhjillään ja kuski käski
matkustajien kävellä pilkkopimeässä yli ”no-mans-landin”, ei itsekään ollut
ihan varma mihin päänsä oli pistänyt. Lähes tunnin viisumin jonottamisen
jälkeen kymmenten muiden afrikkalaisten kanssa (huom. ei taaskaan yhtäkään
länkkäriä) pääsimme kuin pääsimmekin ”jatkamaan unia” bussiin ja matka jatkui.
Neljäntoista tunnin bussimatkustamisen jälkeen saavuimme
Kampalaan. Pienten ongelmien jälkeen löysimme kelpo majapaikan
kansallisteatterin kupeesta. Sen vieressä sijaitsee Ugandan kuuluisa handikraft
market, jossa kädentaidoistaan kuuluisat paikalliset myivät koruja, taidetta,
soittimia, astioita ja kaikenlaista kotiin viemistä. Tyhjin käsin ei tälläkään
kertaa reissusta selvitty. Hintataso oli kuitenkin, jopa Keniaan verrattuna,
erittäin opiskelijaystävällinen.
 |
| Kampala |
 |
| Handikraft market |
 |
| Handikraft market |
Kampalan pikaisen kiertelyn jälkeen lähdimme seuraavana
aamuna kohti Entebbeä, pienempää kaupunkia Victoria-järven rannalla.
Tarkoituksena oli päästä Sse se-saarille, mutta kuten arvata saattaa Afrikassa
asiat eivät mene aina ihan putkeen. Paikalliseen tapaan odotimme ensin
Kampalassa lähes kaksi tuntia, kunnes bussi Entebbeen oli käytävää myöten
täynnä. Perille päästyämme lautta saarille olikin lähtenyt jo aamupäivästä ja
harmiksemme totesimme, että saaret on jätettävä välistä. Majapaikan löytäminen
pienessä kylässä oli myöskin hieman pulmallista. Lopulta paikallinen soitti
kaverilleen ja päädyimme erittäin mukavaan ”guest houseen”, joka ei
virallisesti edes ollut guest house vaan ystävällisen ja avuliaan paikallisen
koti. Löysimme myös Victoria-järven rannalle ja eksyimme jopa hiljaiseen
kalastajakylään (huom. ei länkkäreitä, taaskaan). Tunnelma oli käsinkosketeltava lasten juostessa jaloissamme ja
naisten pestessä pyykkiä järven rannalla samaan aikaan kun kalastajamiehet
saapuivat pienillä puuveneillään saalisten kanssa päivän kalareissulta.
Loppujen lopuksi olimme hyvin tyytyväisiä Entebben reissuumme.
 |
| Tuttuun tapaan bussi ei lähde ennen kuin se on täynnä |
 |
| Majapaikan metsästämistä |
 |
| "Guest house" |
 |
| Kalastajia Lake Victorialla |
 |
| Lake Victoria |
 |
| Kalastaja auringonlaskussa |
 |
| Lake Victoria |
Seuraavana aamuna takaisin Kampalaan, josta seuravaana
suuntana Jinja – kaupunki Niilin varrella. Matkalla jouduimme käyttämään
ensimmäistä kertaa paikallista moottoripyörätaksia, Boda-Bodaa. Siihen saakka
olimme niitä välttäneet niiden vaarallisuuden vuoksi. Painava rinkka selässä
Kampalan aamuruuhkassa ilman kypärää matkustaminen olikin aikamoinen
adrenaliiniannos. Kuski oli kuitenkin erittäin taitava ja matka sujui mukavasti
pujoitellen ruuhkaan juuttuneiden autojen välissä.
 |
| Jänskätti! |
”Levätyn” yön jälkeen otimme Boda-Bodat (niitä ei kyllä voi
täällä välttää ja itseasiassa ne on kyllä hauskoja!) ja ainoana neuvona
kuskille osasimme sanoa ”to the Nile”. Löysimme Niilin varren ja hienon
länkkäreiden pitämän campsiten, jossa normaali palvelu tuntui uskomattoman
helpottavalta. Kuinkas kävikään, hetkessä olimmekin lista kädessä, mistä sai
valita erilaisia aktiviteetteja Niilillä. Päädyimme ratsastusreissuun ja
kuuluisaan wild water raftingiin. Halpaa lystiä mikään ei tällaisessa paikassa
ole, mutta sitä varten sitä koko kesä tehtiin töitä, että tänne tultaessa on
lupa nauttia ja seikkailla.
 |
| 88 000 Ugandan shillinkiä = n.25 euroa |
 |
| Aamupalalasku kolmelta henkilöltä |
Aloitimme kahden tunnin ratsastusreissulla. Reitti kulki
Niilin pientareella, pienten maalaiskylien ja
viidakon läpi. Maisemat olivat
sanoinkuvaamattoman upeita, mutta niiden näkeminen ja kokeminen hevosen selästä
toi aivan uuden ulottuvuuden kulkemiseen. Täytyy myöntää, että
”kokeneemmallekin” ratsastajalle kahden tunnin hevosen selässä keikkuminen ja
punamultaisia hiekkateitä pitkin laukkaaminen otti kunnon päälle ja nyt pelkkä käveleminen tuntuu tuskalliselta. Mutta mikä
kokemus!
Ja rafting. Voi rafting! Ideana on siis mennä Niilillä n. 25
km alavirtaan kumiveneessä apuvälineenä vain mela. Välillä livuttiin
rauhallisesti puolikin tuntia ihaillen jokivarren banaaniviljelmiä ja
lintukantoja, mutta välillä henkeä uhaten laskettiin suoraan kuohuihin pää
edellä. Ehdottomasti suosittelen kaikille vähänkin rämäpäille, jotka ovat
Ugandaan menossa (suosittelen myös sinne menemistä). Aika pelottavia, mutta ikimuistoisia hetkiä!
 |
| Hengen edestä melomista |
 |
| Välillä oli rauhallistakin menoa |
 |
| ...ja sitte taas ei... |
Takaisin lähdimme tuttuun tapaan yöbussilla. Firma oli eri kuin menomatkalla ja iso pettymys. Pelkästään kuskin kaahaaminen rekkajonojen ohi ja erittäin kuoppaiset tiet ottivat hermojen päälle, mutta sen lisäksi vielä jäätävä kylmyys (kyllä vain, Afrikassakin voi olla kylmä) ja jonkun fiksun insinöörin suunnittelemat kivikovat tekonahkapenkit veivät meistä matkalaisista viimeisetkin voimat. Sen lisäksi rajalla kuski "unohti" meidät tytöt Ugandan puolelle ja jouduimme hyppäämään tuntemattomaan bussiin ja ottamaan sillä omamme kiinni samalla kun bussilastillinen afrikkalaisia nauroi meille päin naamaa: "girls, welcome to Africa". Nairobiin saapuessamme olimme kuin koomassa ja aamupäivä menikin nauttiessa omasta rautasängystä ja nukkaisesta viltistä.
Nautimme uskomattoman paljon Ugandasta ja sen ihmisistä. Keniaan verrattuna Uganda on vihreämpi, puhtaampi ja jopa turvallisempi vaikka Uganda lasketaankin kehitysmaaksi ja Kenia "teollistuneeksi" kehitysmaaksi. Tuntui helpottavalta, että kaupungissa eksyessä saattoi kysyä vastaantulijalta neuvoa ilman pelkoa siitä, että tulisi kolkatuksi. Pimeällä liikkuuminen, taksissa matkustaminen ja ihmisiin tutustuminen onnistuivat ilman minkäänlaista luottamuspulaa tai pelkoa. Uganda jää ehdottomasti maaksi, johon haluan vielä palata. Paljon jäi näkemättä, vaikka viiteen päivään saimmekin mahdutettua hyvin paljon adrenaliinia, seikkailua ja sekoilua mutta myös nautinnollisia ja rauhallisia hetkiä.
Kolme viikonloppua on vielä jäljellä ennen koulun päättymistä, saa nähdä jos johonkin reissuun vielä kerkeäisi.
- Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti