Se oli siinä!

Humps vaan kun viimeset viikot vierähti täällä Keniassa. Kamat on pakattu, ihmiset on hyvästelty, pyykit on pesty, kokeet on kokeiltu. Siinäkö se sitten oli?


Viimeiset kolme kuukautta on ollut hieno, joskin hyvin raskas kokemus. Välillä sitä miettiikin, minkätakia laittaa itsensä tällaisiin tilanteisiin, kun tietää ettei niiden läpikäyminen ole mitenkään helppoon verrattavaakaan. On ollut hetkiä, jolloin pelkkä sana turhautuminen tai vihastuminen ei riitä. Joskus kulttuurierot ovat olleet niin suuria, että molemmat osapuolet ovat täysin ymmällään eikä yhteistä säveltä löydy mitenkään. Toisaalta on myös hetkiä, jolloin yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta on naurettu, koettu, soitettu, nähty ja matkustettu yhdessä. Paikalliset ihmiset ovat osoittaneet täällä sekä uskomatonta ystävällisyyttä ja huolehtimista, mutta myös uskomatonta röyhkeyttä, töykeyttä ja suoranaista rasismia. Loppujen lopuksi meidät pohjolaiset vaaleine ihoineen, hiuksineen ja sinisilmineen on otettu varsin hyvin vastaan. Toki varsinkin meitä naispuolisia vieraita on yritetty naittaa ties kenelle naapurin pojalle ja hyvin usein paikalliset kysyvät, haluaisimmeko maksaa heidän matkansa ja ottaa heidät mukanamme Suomeen.

Koulun ohella Afrikan maailmasta on oppinut yhtä ja toista. 42 heimon ja niiden musiikin sekä monen moisten tanssien ja alkuperäisasukkaiden heimoasujen lisäksi olen huomannut oppivani muun muassa:

- hyyyyvin pitkäjänteistä kärsivällisyyttä
- olemaan katsomatta kelloa
- ymmärtämään ja puhumaan kieliä, vaikka niistä ei osaisi sanaakaan
- kylmästi jättämään huomiotta katulapset ja rammat kerjäläiset Nairobin kaduilla (valitettavasti)
- sietämään torakoita jopa omassa sängyssä (huom. vain sietämään)
- olemaan pelkäämättä kulkuneuvossa, joka ajaa ylinopeutta ovet auki yksisuuntaista väärään suuntaan
- kättelemään kaikkia ihmisiä, joita tapaa (afrikkalaiset kättelee ihan oikeasti aina)
- ymmärtämään kaiken värisiä ihmisiä mitä kummallisimmista kulttuureista

Tämä viikko meni sekä tentteihin että kaikkien viimeisten järjestelyiden tekemiseen. Tietenkin viime tingassa keksimme myös ottaa muutaman viime hetken djembe-tunnin ikiomilla, tilaustyönä tehdyillä rummuilla, että osaa sitten jotain soittaakin. Viikko huipentui keskiviikkoon, jolloin teimme hurjat viisi tenttiä saman päivän aikana. En oikein vieläkään tiedä ja tajua, miten se edes onnistui. Jotenkin kaikesta vain selvittiin. Eilen torstaina olimme kutsuneet kaikki kynnellekykenevät koulukaverit ja naapurit juhlimaan läksiäisiä meidän n. 10m2 huoneeseen, jossa tunnelma oli katossa Fazerin sinisen ja muumikarkkien voimalla (jotka katosivatkin pöydältä n. 10min sisällä). Tuntuu uskomattomalta, että ihmisiä, joihin juuri on kerennyt tutustua ja lähentyä ei luultavasti enää ikinä näe.

Viime viikko vielä tiivistettynä kuviksi, jos joku ei jaksanut lukea tekstiä.

Tätä se tenttiminen teettää

Soittotenttiä odottamassa

Oma djembe <3

Soittotekniikka hallussa

Rumpuopettaja kehitti laulun: "rakastan Keniaa, haluisin mennä takasin"

Rumputunti

Läksiäisissä oli paljon ihania ihmisiä

Party in room number 3, karibu!

Eurooppalainen edustus

Kiitos vielä kaikille sinnikkäille ystäville ja tuntemattomillekin, jotka näitä tekstejä on jaksanut lukea. Tänne kirjoittaminen on helpottanut hyvin paljon ja tietenkin on ollut mahtavaa jakaa näitä kokemuksia kaikkien kanssa. Minä tästä heitän viimeisetkin kamppeet rinkkaan ja aamuauringon noustessa lähden lentokoneella viettämään ansaittua joululomaa Sansibarin auringon alle. Kahden viikon päästä sitten Suomeen lumikinosten keskelle, toivottavasti nähdään pian! :)

- Sanna