Muutaman viikon ajan on alkanut takaraivossa kehittyä semmoinen hienoinen hajotus-fiilis. Siihen liittyy olennaisesti muun muassa seuraavat seikat (satunnaisessa järjestyksessä):
- Tässä maassa on mahdotonta löytää hiljaisuutta. Yötä myöten jatkuva jumputus, koputus, piipitys, haukkuminen, maukuminen, rummuttaminen, raaputtaminen, kipittäminen, möykkääminen yms. alkaa viemään järjen
- Ihmisistä alkaa paljastumaan todellinen puoli: emme olekaan kivoja ystäviä Suomen maalta vaan rikkaita länkkäreitä, joilta voi pyytää mitä vain
- Turhaan ei sanota, että Afrikassa mikään ei toimi. Ihan oikeasti, täällä ei mikään toimi
- Ravinto. Pitkien koulupäivien lisäksi jatkuvaa uupumusta selittää hyvin yksinkertainen ja kaikin puolin puuttellinen ravinto
- Opiskelu. Nyt alkaa selvitä, minkätakia vaihto-ohjelmamme nimi on "kulttuurivaihto" eikä "vaihto-opiskelu". On sekin kulttuuria, että luennolla opettaja sanoo "haloo", johon luokka tyhjäpäisenä vastaa "haloo".
Tietenkin kirsikkana kakun päällä oli eilisen tapahtumaketju. Kolmisen viikkoa olemme vaihtokaverini Ollin kanssa harjoitelleet Sengenya-rumpujen mitä ihmeellisimpiä rytmejä kuusi päivää viikossa pää hiessä ja valmistelleet esitystä Culture Week-festivaaleille (jotka muuten sattumoisin pidetään asuntolamme vieressä). Eilen kävelimme hyvillä mielin illan harjoituksiin, mutta vastaan tulikin opettajamme soitin ja esiintymisasut kainalossa ja ilmoittaa, että on juuri tulossa lavalta. Lyhyen pahoittelun jälkeen asia on käsitelty. Hetken sulattelimme asiaa, kunnes päädyimme ainoaan fiksuun reagointitapaan: uskomattomaan nauruhepulikohtaukseen. Niitä onkin tullut viime päivinä tiuhaan tahtiin.
Ei sentään pahaa ettei jotain hyvääkin. Ensimmäiset tanssitentit on nyt selätetty ja afrikkalaiset sheikkaukset kuuluu vakitanssiliikkeisiin tästä lähin. Kouluviikot vähenee myös kovaa vauhtia, tällä hetkellä saldo on viisi jäljellä olevaa kouluviikkoa. Reissusuunnitelmat alkaa selkeytymään: parin viikon sisällä seikkailemme Jennan kanssa Ugandaan bussimatkalla, jolta kumpikaan ei osaa odottaa mitään. Tiedossa on myös vielä ehkä yksi safarimatka ja monta pientä matkustuskokemusta. Kaikesta tästä Afrikka-hajoamisesta ja tunteiden vuoristoradasta selviää vain sillä, että on täällä hienojen ihmisten kanssa, jotka jakaa samat tuntemukset ja hajoilemiset.
- Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti